VIIKON SITAATTI

Viikko 44:
"Hannu M puhuu asiaa. Kaikki vanhat kääkät pois päättämästä" (Y-K 30.10.12).
- Näin oli Hannu Mikkilä (kesk.) näköjään populistina puhunut vaalien alla, vaikka nimenomaan Nurmeksen kepuehdokkaissa taisi olla näitä "vanhoja kääkkiä" eniten. Aloittaisi Hannu Mikkilä omien piiristä tuon puhdistustyön, jos pelkkää ikärasismia haluaa jossakin harjoittaa.

26.9.2013

Keskustapuolueen vaalilupaukset valehtelua äänestäjille

Nurmeksen keskustalaiset käänsivät takkinsa lasten kotihoidon kuntalisästä

Nurmeksen kaupunginvaltuuston kokouksessa elokuussa Jukka Mikkonen (ps.) esitti, että kaupunki ottaisi käyttöön lasten kotihoidon kuntalisän. Mikkonen vetosi keskustalaisiin valtuutettuihin, jotka kuntavaalien alla viime syksynä olivat kuntalisän maksamisen kannalla.

Keskustan Pertti Ryynäsen esittämä ryhmäkanta oli tyly lapsiperheille ja erittäin tökerö. Hänen mukaansa keskusta vastustaa asiaa sillä perusteella, että "taloustilanne on vuoden aikana muuttunut, keskusta kantaa vastuunsa, taloudellisen vastuunsa". Tämä puhe on kuin Ryynänen olisi katsonut omaan kukkaroonsa ja luullut, että kuntalisän rahat olisivat sieltä pois. Myös kuntatalouden osalta valtuusto voi syyttää vain omaa toimintaansa, rahaa on kyllä löytynyt muutaman yrityksen seinien rakentamiseen.

Lisäksi kaupungin verotuloennuste ylittyi kuitenkin kahdeksan kuukauden aina 400 000 euroa. Ja vuoden tilikauden arvioidaan jäävän vain 81 000 euroa alijäämäiseksi. Kaupunginkamreeri Jari Lampisen metsään mennyt ennuste oli tämän vuoden talousarviossa lähes 500 000 euroa alijäämäinen. Näillä virheellisillä ennusteilla kaupunki nosti vuodenvaihteessa asukkaiden veroja ja maksuja.

Eräiden valtuutettujen arvomaailmasta kertoo erittäin hyvin se, että perussuomalaisten Jaana Meriläisen (ps.) haastattelupätkässä (Y-K 31.8.13) tuodaan esille, että kuntalisää oli vastustettu mm. sillä perusteella, että se lisäisi syrjäytymistä: "Keskusteluissa esitettyjä vastaväitteitä, kuten syrjäytymisen lisääntymistä, Meriläinen pitää naurettavina. Hänen mielestään syrjäytyminen ei kasva siitä, että lapsia hoidetaan kotona, vaan syrjäytyneen tilanne on todennäköisesti ollut muutenkin jo vaikea." Tämä kertoo hyvin, miten valtapuolue Keskustan ja myös SDP:n lähes kaikki valtuutetut sekä kokoomuslaiset ja kristilliset ajattelevat. He eivät halua tukea lapsiperheiden kotihoitoa.