VIIKON SITAATTI

Viikko 44:
"Hannu M puhuu asiaa. Kaikki vanhat kääkät pois päättämästä" (Y-K 30.10.12).
- Näin oli Hannu Mikkilä (kesk.) näköjään populistina puhunut vaalien alla, vaikka nimenomaan Nurmeksen kepuehdokkaissa taisi olla näitä "vanhoja kääkkiä" eniten. Aloittaisi Hannu Mikkilä omien piiristä tuon puhdistustyön, jos pelkkää ikärasismia haluaa jossakin harjoittaa.

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja Antti Pesonen:

- EU:n maataloustukipolitiikka on tuhoisa maataloudelle

- Unohtuuko laaja rakennekorruptio rikollisen korruption taakse?

- Mistä leikataan on väärä kysymys

 

 

EU:n maataloustukipolitiikka on tuhoisa maataloudelle

Miljonäärien saamat suuret maataloustuet ovat viestimien kestoaihe. Ilmeisen epäoikeudenmukainen julkisten varojen jako tällä tavoin johtuu EU-jäsenyydestä.

Kirjoitukseni "Halpa ruoka käy kalliiksi" julkaistiin v.1995 teoksessa "Mihin Suomea viedään?". Siinä todetaan mm: "Paavo Lipposen 'yhteisvastuun hallituksen' ensimmäisiä töitä oli poistaa pinta-alalisä, joka painottui pienimpien karjatalousvaltaisten (ja samalla työllistävimpien) tilojen tukemiseen. Mitä sitten on odotettavissa EU:n maatalouspolitiikasta? EU:ssa 20 prosenttia tuottajista saa 80 prosenttia tukirahoista. Tuet on kytketty peltoalaan ja eläinmääriin. 

Apulaisprofessori Leo Granberg osuu asian ytimeen kirjoituksessaan Helsingin Sanomissa 18.7.1995: 'Valtion tuen pysyvä sitominen yksityishenkilön omaisuuden määrään on paradoksi, jota ei uskoisi todeksi ellei tietäisi. Ei ole löydettävissä mitään periaatteellisia perusteita sille, että valtiot ottavat tehtäväkseen tukea omistamista. Tällä tavoin ruokitaan ennen kaikkea epätasa-arvoa ja synnytetään uusia yhteiskunnallisia ongelmia.'"

EU-Suomessa maatalouspolitiikasta päättää EU:n komissio. Asia ei muutu miksikään tukien epäoikeudenmukaisuutta päivittelemällä. Kun asiaan halutaan todella muutosta, on vaadittava lainsäädännön palauttamista suomalaiseen päätösvaltaan ja sitten tarvittavia muutoksia eduskunnassa.

Keskustelussa maatalouden tukemisesta näyttää unohtuvan tukipolitiikan lähtökohta. Em. tekstissä 1995 kirjoitin: "Maataloustuottajat eivät tarvitse tukiaisia. He tarvitsevat tuotteistaan sellaisen hinnan, joka kattaa tuotannon muuttuvat ja kiinteät kustannukset sekä palkan tehdystä työstä. Tämä monien viljelijöiden toivetilanne ei ole toteutunut. Useimmissa teollisuusmaissa on osa maataloustuottajien tulojen korotuksesta sovittu maksettavaksi tukena verovaroista, jotta estettäisiin ruoan hinnan korotukset ja siitä seuraavat palkankorotusvaatimukset."

Maataloustuottajien saamat hinnat ovat romahtaneet odotettuakin enemmän. Tuotantokustannukset sen sijaan ovat nousseet voimakkaasti. Maatalous toimii tukien varassa.

EU ajaa suuryritysten etuja. Niinpä ei ole yllätys, että myös EU:n maatalouspolitiikan hyötyjiä ovat keskittynyt elintarviketeollisuus ja kauppa. Kasvavan työtaakan ja byrokratian alla painiskelevat tuottajat sekä ruuan alkuperästä yhä vähemmän tietävä ruuan ostaja ovat maksajina.

Tämä teksti on vanhan toistoa. Niin on myös uutisointi maataloustukien suuruudesta. Uutta asiassa on kuitenkin se, että nyt jo selvästi yli puolet suomalaisen maatalouden saamasta tuesta menee tuotannosta aiheutuneiden tappioiden kattamiseen.

Kuluvalla eduskuntakaudella on maataloustulo pudonnut kolmanneksella siitä huolimatta, että Vanhasen ja Kiviniemen hallitusten ohjelmaan on kirjattu maatalouden tulotason parantaminen.

 

Unohtuuko laaja rakennekorruptio rikollisen korruption taakse?

Suomi näyttää ottavan askeleita oikeusvaltion suuntaan. Lahjoman tunnusmerkit täyttävästä vaalirahoituksesta on nostettu syytteitä ja lisää on harkinnassa.

Esillä olleet osin lainvastaiset vaalirahoitustapaukset ovat vain pieni osa todellisuudesta. Varsinainen asian ydin on rakenteellinen korruptio. Se on mm. sitä, että järjestetään rahaa, etuja ja valtaa tietyille tahoille käyttäen hyväksi valta-asemia ja / tai yhteisiä varoja. Rakennekorruptio ei ole välttämättä laitonta. Siksikin siihen on vaikea tarttua.

Kun on kyse yhteisten varojen käytöstä, kansalaisten tulee tietää, mihin niitä käytetään ja millä perusteilla. Verovarojen lisäksi yhteisiä varoja ovat mm. Raha-automaattiyhdistyksen ja Veikkauksen jakamat varat. Ray jakaa vuosittain yli 300 miljoonaa euroa erilaisille järjestöille. Merkittävä osa niistä on suurimpien puolueiden hallitsemia järjestöjä, joiden varoista osa ohjautuu vaali- ja puoluetoimintaan.

Yhtenä esimerkkinä yhteisten varojen käytöstä poliittiseen toimintaan ovat veikkausvoittovaroista myönnetyt avustukset nuorisojärjestöille. V. 2010 nuorisojärjestöille myönnetyt avustukset olivat yhteensä 12,7 miljoonaa euroa. Siitä meni Kokoomuksen, Keskustan ja Sdp:n nuoriso- ja lapsijärjestöille yhteensä 3,45 miljoonaa euroa.

V. 2009 julkaistun tutkimuksen mukaan vain yksi prosentti nuorista kuuluu puolueiden nuorisojärjestöihin tai varhaisnuorisojärjestöihin. Veikkauksen varoista jaetusta avustuksesta meni kolmen suurimman puolueen nuoriso- ja lapsijärjestöille 27 prosenttia. Esityksen avustusten jakamisesta valmistelee poliittisin perustein valittu Nuorisojärjestöjen Arviointi- ja avustustoimikunta. Sen puheenjohtaja on Kokoomuksesta ja varapuheenjohtaja Keskustasta.

Tämä kaikki on ollut ilmeisesti laillista. Onko se oikein ja moraalista, on toinen kysymys.

Eduskuntapuolueet jakavat omilla päätöksillään kuluvana vuonna verovaroista puoluetukia n. 40 miljoonaa euroa. Eduskunnan ulkopuolella oleville puolueille ei puoluetukea makseta. Ei makseta myöskään mitään niistä miljoonista euroista, joita valtapuolueiden erilaiset järjestöt saavat monilta eri tahoilta yhteisistä varoista.

Rahalla saa julkisuutta. Julkisuudella saa ääniä ja valtaa. Kysymys on demokratiasta.

Kaikki yhteisten varojen jako on tehtävä näkyväksi. Nyt on nähty vasta jäävuoren huippu.

 

Mistä leikataan on väärä kysymys

Valtio ottaa velkaa viidenneksen kuluvan vuoden menoistaan. On siis ymmärrettävää, että lähestyvien vaalien alla on monien huulilla kysymys "Mistä leikataan?". Se on kuitenkin väärä kysymys.

Oikeampi kysymys on "Miten suomalaisen työn ja tuotannon tulokset saadaan hyödyttämään koko yhteiskuntaa?".

Suurikaan vienti tai talouden kasvu ei pelasta, jos työn ja tuotannon tulokset viedään maasta pois. Näin on tapahtunut pitkän aikaa.

Pääomatase on ollut miinusmerkkinen. Syynä on mm. yritysten siirtyminen ulkomaiseen omistukseen. Suurin syy on pääomien siirtelyn vapauttaminen. Sen mielekkyys on syytä nostaa keskusteluun.

Toki leikattavaakin on. Ensimmäisenä on luovuttava takausten ja maksusitoumusten antamisesta horjuvalle europankkijärjestelmälle. Ulkomaiset sotatoimet on syytä lopettaa. Suomi maksoi v. 2009 EU:lle 752 miljoonaa euroa enemmän kuin siltä sai. Siinä hyvä leikkauskohde. Kun vielä perutaan 15 viime vuoden aikana tehdyt veronalennukset,jotka ovat vuositasolla yli seitsemän miljardia euroa, ollaan lähellä budjetin tasapainoa.