VIIKON SITAATTI

Viikko 44:
"Hannu M puhuu asiaa. Kaikki vanhat kääkät pois päättämästä" (Y-K 30.10.12).
- Näin oli Hannu Mikkilä (kesk.) näköjään populistina puhunut vaalien alla, vaikka nimenomaan Nurmeksen kepuehdokkaissa taisi olla näitä "vanhoja kääkkiä" eniten. Aloittaisi Hannu Mikkilä omien piiristä tuon puhdistustyön, jos pelkkää ikärasismia haluaa jossakin harjoittaa.

5.1.2012

Keijo Korhonen:

HISTORIAN ROMUKOPPAAN

Jossakin on vikaa, kun euromaiden johtajat joutuivat pelkästään viime vuoden aikana pitämään kuusi tai seitsemän huippukokousta ja niistä jokainen oli "ratkaiseva".

Jotakin merkitsee, kun Yhdysvalloissa liberaalit ja patavanhoilliset ovat samaa mieltä yhdestä asiasta. Nimittäin euron kriisistä.

Professorit Paul Krugman ja Joseph Stiglitz ovat taloustieteen nobelisteja ja liberaalien nokkamiehiä. Molemmat ovat pitkään olleet sitä mieltä, että yhteiseen rahaan siirtyminen oli euromailta paha erehdys ja että euro joutaisi jo historian roskatynnyriin.

Samaa mieltä on konservatiivien kotijumala, niin ikään Nobelin saanut taloustieteilijä professori Martin Feldstein. "Eurooppa tarvitsee maakohtaisia verotus- ja budjettiuudistuksia, ei uutta puskemista poliittista integraatiota kohti", kirjoittaa Feldstein rahamaailman pää-äänenkannattajassa The Wall Street Journalissa.

Feldsteinin mielestä EU-maiden huippukokous joulukuussa epäonnistui kaksinkertaisesti. Se ei vienyt EU-maita kohti poliittista yhdentymistä, mihin Saksa ja kumppanit olivat pyrkineet. Kokous ei myöskään tehnyt euromaiden valtionvelkakirjoja entistä houkuttavammiksi yksityisten rahamarkkinoiden näkökulmasta. Tämä ratkaisee Feldsteinin mukaan euron kohtalon.

Professori Feldstein pieksää Obaman talouspolitiikkaa kuin vierasta sikaa. Yhdysvaltojen varapresidentti Joe Biden on silti nyt samaa mieltä hänen kanssaan. "USA:n hallitus ei tule maksamaan kymmentäkään centiä euron pelastamiseksi", Biden ilmoittaa. Eurojohtajat voivat kyllä saada amerikkalaisilta hyviä neuvoja, niitä runsaasti ja ihan ilmaiseksi.

Jossakin on vikaa, kun Suomen pääministeri ei edes tiedä, miten suuriin takuisiin maa on Kreikan pelastamiseksi ja euron vippirahaston vahvistamiseksi sitoutunut. Julkisuudessa esitetyt luvut näyttävät liikkuvan 17 miljardista 75 miljardiin. Muuan arvio on 51 miljardia. Tämä merkitsisi laskennallisesti lähes 10 000 euroa yhtä suomalaista kohti.

Ne euromaat, jotka jo ovat fataalit ryypänneet, eivät maailmanmarkkinoiden mielestä pysty selviämään vastuistaan. Tyhjästä ei voi nyhjästä. Jos takaajat joutuvat maksumiehiksi, suomalaisten on tingittävä terveydenhoito-, koulutus-, sosiaaliturva-, eläke- ja turvallisuuspalveluistaan lähes 40 000 euron edestä nelihenkistä keskiarvoperhettä kohti.

Euro oli poliittinen ratkaisu, taloudellisesti uhkapeliä. Jossakin on vikaa, kun yhä vain hoetaan perusteetonta väitettä, että Euroopan unioni ja sen johdannaisena euro ovat välttämättömiä Euroopan rauhan säilyttämiseksi.

Nykyinen EU on yhteenliittymä Euroopan isojen maiden, kansainvälisten suuryritysten ja jättiläisbyrokratioiden etujen ajamiseksi. Tavoite edellyttää pienten reunamaiden alistamista Keski- Euroopan eduille. Demokratiaa on EU:ssa saman verran kuin kahden jätkän tappelussa viinapullosta.

Historian roskatynnyrissä on tilaa. Vain Saksan itsekkyys voi pelastaa euron siihen joutumasta. Euro on suuresti hyödyttänyt Saksan vientiteollisuutta ja suurpankkeja. Saksan talous on mahtava mutta ei riitä yksinvaltaan. Siksi Saksa tarvitsee Ranskaa ja euroa. Jos asetelma pettää,  siirrytään unionikokeilusta takaisin de Gaullen "isänmaiden Eurooppaan".

Keijo Korhonen

Kirjoittaja on tohtori,  joka luennoi Arizonan yliopistossa.
(Kolumni on julkaistu Ilkka-lehdessä 5.1.2012)